Arkisto toukokuu, 2008

Kurssikirjojen siirto alkoi

toukokuu 30, 2008

Snellmanian kurssikirjojen siirto Canthiaan alkoi perjantaina. Aluksi pakattiin kolme lavallista kirjoja aakkosten alkupäästä. Siirrot jatkuvat maanantaina. Katso kuvat kohdasta “Kuvia matkan varrelta” – More photos!

 

KYSiläisten karsintapartio Canthiassa

toukokuu 29, 2008

 

Tiistaina tein KYSin tieteellisen kirjaston kirjastonhoitajan ja amanuenssin kanssa täsmäiskun Canthian kirjaston lääketieteen hyllyille. Poimimme täysistä hyllyistä vanhentunutta aineistoa poistettavaksi.

Uudistuvaan Snellmanian kirjastoonhan ei kannata siirtää kuin ajanmukaista aineistoa.

Kaikki teokset, joita ei ole ennestään Varastokirjastossa, siirretään sinne, joten tarvittaessa ne ovat jatkossakin  tiedontarvitsijioden käytettävissä.

Karsintaa tehdään tietysti kesän aikana myös muiden alojen kokoelmissa.

Snellmanian kirjaston remontin aikataulu 2008

toukokuu 26, 2008

Snellmanian kirjaston remontti etenee kesällä ja syksyllä 2008 seuraavasti:

Kesäkuu ja heinäkuu: Remontin valmistelut Snellmaniassa

aineistojen siirtäminen (varastoon ja käyttöön muualle)
Snellmanian kurssikirjat Canthiaan
hyllyjen ja kalusteiden siirrot

Elokuu, syyskuu ja lokakuu: Snellmanian salin remontointi

Canthian aineistojen käsittelyt ja siirrot
Canthian henkilökunnan muuton valmistelut
hyllyt ja kalusteet Snellmanian saliin
aineistojen siirrot takaisin Snellmaniaan

Marraskuu: Snellmanian salin käyttöönotto ja avajaiset

Snellmanian salin suunnitelma

Remonttikokouksia viikon varrelta

toukokuu 19, 2008

Arja Juntunen, palvelupäällikkö

Kun saimme vahvistuksen maaliskuun 11. päivä, että nykyisen Snellmanian kirjastotilan remontti toteutuu, on kokouksia riittänyt. Viikolla 20 remonttia käsiteltiin useissa kokouksissa.

13.5.2008 Kirjaston johtoryhmä.

Kirjaston remontin tilanne oli kokouslistalla omana asianaan. Mietittiin, mitä kalusteita voitaisiin käyttää uudelleen. Kirjahyllyjä tarvitaan kirjastoon lisää, koska kirjoja ja lehtiä siirtyy marraskuussa Canthian kirjastosta aikamoinen määrä. Miten löytää kunnon kirjahyllyjä, jotka pysyvät koossa, tasapainossa ja paikoillaan? Ja sopivat vielä yhteen Snellmanian kirjaston hyllyjen kanssa? Yritämme hyödyntää ekokampusajattelua ja käyttää mahdollisimman paljon hyväkuntoisia kalusteita joko sellaisenaan tai kunnostettuina. Tarkensimme kokouksessa vielä sitä, kenelle mitäkin kustannuksia kuuluu.

14.5.2008 Henkilökuntakokous 8.15

Myös henkilökuntakokouksen asialistalla oli remontti/muuttoasiat. Jukka Kananen kävi läpi remontin tämän hetkistä tilannetta. Hän käsitteli myös sitä, miten remontti vaikuttaa aineistojen siirtelyyn. Kurssikirjat on ensimmäiseksi siirrettävä remontin alta Canthia kirjastoon tulevan kuun vaihteessa, kun Snellmania suljetaan kesäkuun alussa. Sitä ennen kirjoille on tehtävä tilaa Canthian kurssikirjahyllyihin. Tämä työ, eli harventaminen, aloitetaan toukokuun viimeisellä viikolla ja sitä varten mitataan kirjaimittain, paljonko tilaa Snellmaniasta siirtyville kurssikirjoille tarvitaan. 30. päivä toukokuuta puolita päivin aloitetaan kurssikirjojen pakkaaminen, ja maanantaina alkavat kuljetukset Canthiaan. Tässä tilanteessa joku asiakkaan tarvitsema kurssikirja voi olla laatikossa pakattuna odottamassa kuljetusta tai matkalla, mutta kirjan saantiviive ei kuitenkaan ole kuin päivä tai pari – toivottavasti. Yllätyksiä voi sattua!

Henkilökuntakokouksessa katsottiin myös uusimpia arkkitehdin piirustuksia: kommentteja ei kovin paljon tullut. Osa henkilökunnasta näki tämän version ehkä ensimmäistä kertaa.

11.30 Kalustesuunnittelukokous

Virallinen ryhmä, jossa olivat mukana arkkitehdin, yliopiston kiinteistöpuolen lisäksi kalusteiden toimittajat. Meitä kirjaston edustajia kutsutaan näissä tilaisuuksissa käyttäjiksi. Kokouksessa käytiin läpi tarvittavat kalusteet: mitä vanhoja kalusteita pystytään hyödyntämään ja mitä uusia hankitaan? Reunaehdot sanelee kalusteisiin myönnetty budjetti, joka kalusteiden lisäksi sisältää arvion laitteisiin tarvittavasta määrärahasta. Kokouksessa saatiin aikaan hyvä listaus, ja nyt jäämme odottamaan tarjouksia. Epävarmuus kalvaa mieltä: olikohan tässä nyt kaikki ja natsaako kaikki yhteen ja tuleeko yhtenäinen kokonaisuus vai silppusäkki? Mutta onhan suunnittelussa mukana asiantuntijat!

15.5.2008 Melania palaveri 8.15

Melanian lyhyessä viikkopalaverissa remonttia ei kovin paljon käsitelty, koska oli vasta ollut henkilökuntakokouksessa. Tiedotettiin lähinnä edellispäivän kalustesuunnittelukokouksesta.

10.00 Itä-Suomen yliopiston kirjastojen johtoryhmien kokous

Remontti oli esillä ilmoitusasioissa: että toteutuu ja että marraskuussa pitäisi olla valmis.

16.5.2008 10.00 Työkokous Jukka Kanasen ja Marjut Kangasahon kanssa

Pidettiin työkokous, jossa sovitettiin yhteen remontissa tarvittava työvoima ja kirjaston päivystykset, kokoukset ja muut menot. Yllättävän hankala palapeli ja kahden viikon vuorojen tekeminen vei aikaa puolitoista tuntia. Mutta kyllä homma sisälsi myös itse töiden suunnitteluakin, ja Jukka Kananen hoitaa siirtotöiden suunnittelun.

15.00 Asiakaspalvelutiskin suunnittelukokous

Arkkitehti toi luonnokset, jotka hän on tehnyt kahden aiemmin pidetyn tiskin suunnittelukokouksen perusteella. Nyt oli piirustuksissa myös palautuspömpelit mukana. Tiski alkoi näyttää aika valmiilta: kokouksessa siihen lisättiin vielä sähköpistokepaikka tiskiin. Tälle voi tulla käyttöä, jos tarvitaan jatkossa pöytävalaisimia tai kun yliopisto siirtyy puhelinliikenteen hoidossa kännyköihin. Tiskin kännykätkin on ladattava. Tämän ratkaisun jälkeen ei päivystäjän tarvitse kontata tiskin alla johtotehtävissä pistokepaikkaa etsiessään.

Maanantaista perjantaihin mennessä monet asiat ovat edenneet. Jossakin kohdissa on luovuttu aikaisemmista ratkaisuista ja etsitty uusia tai sitten palattu vanhaan. Vähän kuin palapeliä kokoaisi, mutta kokonaiskuva palapelipahvilaatikon kannesta puuttuu, että palasia voisi tällätä paikoilleen.

Ja sitä ihmettelen, että uskomattoman onnistuneesti olemme saaneet kokousaikoja sovittua, vaikka mukana on monia kiireisiä ihmisiä.

Snellmanian kirjaston remontin vaikutukset aineiston saatavuuteen

toukokuu 15, 2008

Snellmanian kirjasto on suljettuna remontin vuoksi 2.6. alkaen. Snellmanian kurssikirjat siirretään Canthian kirjastoon. Snellmanian alanmukaiset kirjat siirretään väliaikaisesti Snellmanian varastoon. Alanmukaisia kirjoja voi tilata lainattavaksi Canthian kirjastosta tai Varastonouto-lomakkeella: http://www.uku.fi/kirjasto/palvelut/lomakkeet/varastonouto.shtml 

Snellmanian lehdet, sarjajulkaisut ja muu lukusaliaineisto ovat tilattavissa heinäkuun puoliväliin saakka. Sen jälkeen nämä aineistot ovat poissa käytöstä elokuun alusta remontin valmistumiseen asti. Tätä Snellmanniassa poissa käytöstä olevaa aineistoa voi tilata itse Varastokirjastosta, tai kirjaston kaukopalvelun kautta. 
 

Kirjatilaukset: http://www.uku.fi/kirjasto/palvelut/yhteislainaus.shtml

Artikkelitilaukset: http://www.uku.fi/kirjasto/palvelut/artikkelipyynto_varastokirjastosta.shtml

Kaukopalvelu: http://www.uku.fi/kirjasto/palvelut/kaukopalvelu.shtml

 

Kannettavilla tietokoneilla on remontista johtuen kesällä pidennetty laina-aika: 19.5. jälkeen lainatuille tietokoneille tulee eräpäiväksi 27.8.2008.

 

Canthian kirjasto ja KYSin tieteellinen kirjasto palvelevat remontin ajan normaalisti.

KYSin tieteellinen kirjasto palvelee sekä Snellmanian remontin aikana että sen jälkeen

toukokuu 14, 2008

KYSin tieteellinen kirjasto toimii paitsi kysiläisten kirjastona myös Kuopion yliopiston kirjaston toisena toimipaikkana – ensin Canthian ja sitten Snellmanian rinnalla – sekä remontin aikana että sitten, kun kirjastolle on remontoitu nykyaikaiset palvelutilat Snellmaniaan. 

Pienemmässä mittakaavassa myös KYSin tieteellisen kirjaston tiloissa asiakkailla on mahdollisuus lukea rauhassa, tehdä ryhmätöitä ja käyttää tietokoneita.

Tervetuloa!

Tuulevi Ovaska, informaatikko, kirjaston varajohtaja

 

Kuopion yliopiston kirjaston tilojen uudistaminen 2008

toukokuu 13, 2008

Kuopion yliopiston tiedealojen kirjastopalvelut ovat kehittyneet viimeisen vuosikymmenen aikana voimakkaasti digitaalisiin aineistoihin ja sähköisiin palveluihin. Samalla on kampuksellamme kehitetty oppimiskeskusta, jolla on tarjottu tiloja ja laitteita opiskelijoille saavuttaa nämä palvelut. Painetut kirjat ovat kuitenkin säilyttäneet asemansa etenkin kurssikirjoissa ja joillakin tiedealoilla kirjat ovat edelleen tärkeimpiä välineitä tutkimuksen tekemiseen ja oppimiseen.

Pari vuotta sitten aloimme suunnitella kampuksen kirjastotilojen uudistamista vastaamaan nykyisiä tarpeita. Tänä vuonna nämä suunnitelmat alkavat toteutua. Canthian ja Snellmanian kirjastotilat yhdistetään ja kirjaston palvelutilat remontoidaan Snellmaniaan. Canthian tiloihin luodaan monipalvelukeskus, jossa useat yliopistomme palvelulaitokset ovat mukana.

Yliopistojen kirjastotiloille on asetettu vaatimukseksi se, että niiden tulee olla helposti saavutettavissa, niissä tulee voida viihtyä ja niiden tulee mukautua joustavasti käyttäjien tarpeisiin. Snellmanian tilan uudistamisen perusajatuksena on ollut luoda kirjastoon alueita, joissa käyttäjät voivat lukea rauhassa, tehdä ryhmätöitä, käyttää tietokoneita ja oleskella.

Tällä nyt käyttöön otettavalla blogilla haluamme tiedottaa käyttäjillemme remontin etenemisestä ja kerätä palautetta tilojen uudistamiseen liittyen. Koska muutostyöt ovat laajoja, vaikuttavat ne myös palveluiden saatavuuteen kuluvan vuoden aikana, joten toivomme käyttäjiltämme kärsivällisyyttä.

Terveisin,

Jarmo Saarti, kirjastonjohtaja